Lensin Ivaloon pääsiäisviikon torstaina. Se oliki mielenkiintonen lento. Tiistaina saatiin tosiaan kuulla ne maailman pelätyimmät ja surullisimmat uutiset Ekistä. Keskiviikkona Samppa ja V-P tuli tähän meille, oltiin koko päivä yhessä. Sami liitty illalla seuraan ja yksi asia johti toiseen ja kohta istuttiinki Eerikin Kulmassa Ekiä muistellen. Kulma meni kiinni klo 2, siitä sitten haettiin poikien kanssa mun matkalaukku tästä kotoa, mentiin käymään syömässä ja johan oli kello sen verran että kentälle oli lähdettävä. Tuli siis valvottua reilu vuorokausi, vähän jopa enemmän koska edellisenäkään yönä ei paljon nukuttanu. Voin kertoa että sekavuustila oli aikamoinen kun kone laskeutui Ivalon kentälle klo 7.30. Siitä alkoikin sitten isoja tunteita sisältänyt 1,5 viikkoa.
Heti torstaina alkoi meidän kaveriporukan yhteiselo. Näin tiiviisti ei olla vietetty aikaa varmaan lähemmäs 10 vuoteen. Ja lisää ihmisiä virtasi paikalle pääsiäisen ja seuraavan viikon aikana. En kyllä muuta voi kun yhä vain hokea sitä, että miten ihana meidän Ivalon kaveriporukka onkaan!
Torstaina lähdettiin Veskoniemeen makkaranpaistoon. Tätä näillä on Ivalossa tapana tehdä useemminkin. Itse pääsen tämmösiin juttuihin mukaan nykyään aivan liian harvoin.
Perjantaina lähdettiin jengin kanssa Saariselälle laskemaan. Kaakot termariin ja minttu messiin.
Tämä tyyppi tässä näin: Jukka Leivo. Viime näkemisestä oli kulunut aivan liian pitkä aika! Jukka oli tullut tyttöystävänsä Silvien kanssa Tsekeistä viettään pääisäistä Ivaloon. Ei oltu nähty muutamaan vuoteen! Pääsiäisviikonloppuna otettiinki hyvin menetettyä aikaa takasin, mutta ei tarpeeksi. Suunniteltiin kovasti että jonkinmoinen reissu Tsekkeihin on Jukan luo lähdettävä tekemään.
Ja sitten on nämä kaks tässä näin. Mäkki, tuossa keskellä, asuu Rollossa ja sitäki tulee nähtyä ihan liian harvoin. Jos näitä kahta ei ois meillä ollu viikonloppuna seurana niin iso osa ajasta ois varmaan menny itkien ja surren. Tässä on vaan semmonen kaksikko että näitä ei tarvi ku kattoa niin jo naurattaa! En tiiä mikä niissä on. Tämän sanon pojat vain ja ainoastaan pelkällä suurella rakkaudella <3 Ja minä olen siis tuo tuossa vasemmalla, tuo 13-vuotias poika, kuten Joni kuvasta totesi.
Maanantaina sitten päätettiin lähteä Sarin, Laurin ja Sampan kanssa tekemään vanha kunnon road trip Rovaniemelle! Tämä siksi, että itsehän en ollut pakannut laukkuuni Helsingistä lähtiessäni tasan mitään järkevää (esim. ainuttakaan paitaa), joten Ekin muistojuhlaan oli löydettävä mekko. Sari ja Samppa on lähdössä Thaikkuihin joten niilläki oli jos jonkinmoista ostettavaa. Ja kyllä, Rolloon saakka on lähdettävä (280 km) jos jotain tarvetavaraa on vailla. Siinä on musta jotain sympaattista että Ivalosta ei ihan kaikkea löydy. Ennen matkaan lähtöä tyhjennettiin Sarin asunto tyhjistä pulloista. Ja ei, me ei todellakaan juotu tätä määrää suruumme pääsiäisenä! Tässä on pullot ja tölkit yli puolelta vuodelta.
Rovaniemellä oltiin yötä Mäkin luona ja pääsin vihdoin ja viimein tutustumaan tähän minityyppiin jonka tapaamista olin odottanu jo lähes 3 vuotta! Eli Markon poikaan Miskaan. Vähän jännitti miten se ottaa meidät neljä tyyppiä vastaan mutta meillä tais mennä about 10 minuuttia ja oltiin Sarin ja Miskan kanssa jo aivan tulessa autoleikkien kanssa! Mun ja Miskan kaveruus oli loppuillasta jo tasoa se, että iltapala syötiin yhessä, iltapesu suoritettiin yhessä ja iltasatu luettiin yhessä. "Voitko sinä nukkua minun vieressä" oli ehkä hellyyttävin lause hetkeen.
Ja tulipa nähtyä myös parit muikeat ilmeet ja temput jotka on tasan opittu iskältä. Kunnon mini-mäkki! Aivan parasta.
Rovaniemen reissun jälkeen keskityttiinki sitten täysiaikaisesti tulevaan viikonloppuun ja Ekin muistotilaisuuteen. Haluttiin Sarin kanssa auttaa Sinikkaa ja tyttöjä järjestelyissä kaikin mahdollisin tavoin. Vaikka tässä on saanut työn puolesta olla mukana tekemässä hienoja tapahtumia, niin pakko sanoa että kaikessa surullisuudessaan en ole koskaan aiemmin ollut mukana järjestämässä näin kaunista tilaisuutta. Oli suorastaan kunnia päästä tämä tekemään. Ja tiiän että Eki seurasi meidän puuhia vierestä tyytyväisenä, ehkä sitä myös ajoittain hieman nauratti meidän touhut. Hahah! Ja ei me Sarin kanssa nyt ihan kahdestaan häärätty. Hyvin delegoitiin juttuja ympäri Suomen kavereille ja muistotilaisuuspaikkakin saatiin juhlakuntoon talkooporukalla.
Keskiviikkona tein etätyöpäivän Hotelli Ivalon Salonissa. Siinä samalla Sarin kanssa puuhattiin muistotilaisuuden jatkobileitä. Ja onneksi tosiaan tuli tämä läppäri sentään reissulle mukaan. Janita pyysi että koostaisin Ekistä kuvaesityksen muistotilaisuuteen ja aivan ehdottomasti sen suostuin tekemään. Sinikalta sain lapsuudenkuvia ja perhekuvia, kavereilta ympäriinsä sitten muita kuvia. Tätä esitystä koostin jokaikisessä välissä viikon ajan missä siihen vain oli mahdollisuus.
Käytiin Sarin kanssa etätyöpäivän kunniaksi ulkona syömässä. Sokkarilta lounassalaatti matkaan ja Känsälän parkkiin istumaan. Vanha kunnon Känsälän parkki! Ikimuistoinen lounashetki.
Vaikka viikko oli aika hektinen, yritin silti ehtiä viettää edes vähän aikaa Artun ja Peetun kanssa. Valitettavasti tuo aika jäi hyvin vähäiseksi mutta kesällä me otetaan uusiksi! Näiden pikkutyyppien kanssa kun viettää aikaa niin kaikki maalliset murheet unohtuu. Tätinä oleminen on yksi elämän siisteimpiä juttuja <3
Pubissa on keskiviikkosin wings-keskiviikko. Eli maksat 12€ (vai 15€) ja saat syödä niin paljon kuin pystyt. Oltiin Sampan kans fiilistelty tätä kohtuu monta päivää ja nyt viimein se hetki koitti! Minä tempasin 40 wingsiä, Samppa vähän vähemmän. Ennätys tässä hommassa on paikallisella kylänmiehellä ja määrä taisi olla 101. Aika kauas siitä jäätiin, en tosin sitä yrittänyt rikkoakaan, mutta luulen että 40 siipeä tämänkokoiselle ihmiselle on ihan arvostettava suoritus.
Eki oli toivonut että muistotilaisuus pidettäisiin työväentalolla eli tökärillä. Torstaina oli ohjelmassa kyseisen paikan kuntoon laittaminen. Hihat pistettiin heilumaan ihan huolella ja tökärille kerääntyikin reipas talkoojengi! Ja voi mitä jälkeä siellä saatiinkaan aikaan.
Tuo niittipyssy ja 40 metriä hallaharsoa oli minun ja Sarin vastuualue. Ekin äiti Sinikka keksi nimen meidän tulevalle somistusfirmalle: Suhari-Sartsa & Roudari-Ritu. En tiedä mitä tekemistä näillä nimillä on somistamisen kanssa mutta väliäkö sillä!
Tilasta tuli todella valoisa ja lämmin. Nuo räsymatot kruunas kokonaisuuden ihanasti.
Torstain loppuilta meni Ekin muistovideota editoiden. Sain käsiini ihan mieletöntä materiaalia Ekin lapsuudesta, meidän bändin ala-asteen keikalta, Ekin Räpin SM-voitosta, keikkamatskua....materiaalia oli varmasti yhden elokuvan verran! Ja koska itse en ihan niin etevä ole että editoimaan tästä rupeaisin, niin en voi muuta todeta kuin että onneksi meillä on Tare. Porukalla kahlattiin Taren ja Jaakon luona matskua läpi 5 tuntia, mutta lopulta saatiin 9 minuutin video kasaan. Tare oot ihan ykkönen!
Käytiin Sarin kanssa perjantaina vielä illalla Ekin äitin luona. Käytiin läpi lauantain kulku ja viimiset jutut. Siellä odotti tämmönen leipomotehdas! Ekin siskot kavereineen leipo jo ties monettako päivää Ekin lempparijuttuja tarjottavaksi lauantaita varten.
Tältä näyttää reilu viikon itkeny ja muistojuhlan parissa hääränny kaksikko. Jos haluatte meidät hommiin niin ei ku soittoa tähän suuntaan!
Pitkin viikkoa tuli itkettyä ja paljon. Mutta jotenkin pahin romahtaminen tapahtu perjantaina. Olin käymässä kotona tarkotuksena pakata tavarat koska menin loppuajaksi poikien kanssa Sarin luokse. Äitin kanssa siinä juteltiin ja yhtäkkiä siitä itkusta ei vaan tullu loppua. Lauri tuli hakemaan minut ja sitten mentiin hakemaan Sari sen porukoilta. Ja se itku vaan jatku. Sari totesi että anna tulla vaan, se on se väsymys joka painaa. Kieltämättä koko viikon aikana ei tullu nukuttua ainuttakaan kokonaista yötä. Heräilin tunnin parin välein hiestä märkänä ja valvoin aina jonkun tunnin. Päästiin Sarin luokse ja sinne tuli iso kasa meidän ihania tyyppejä. Ja minä se vaan itken. Onneksi se itku sitten loppui siinä vaiheessa kun asunto täyttyi ihmisistä, muisteloista ja naurusta. Saunottiin, pelattiin biljardia ja loppuillasta laitettiin siskonpetejä lattia täyteen pojille. Me tietysti Sarin kanssa porukan prinsessoina nukuttiin sängyssä.
Lauantaina kun herättiin oli näkymä tämä <3
Aika upeella jengillä valmistauduttiin tähän raskaaseen päivään. Ja mitäpä sitä muutakaan voi kun ottaa JENGISELFIEN!
Ekin muistojuhla oli todella kaunis. Ja en liiottele pätkääkään kun sanon että sen kruunasi Kumpulaisen Pekan esiintyminen. Soitin Pekalle perjantaina ja tiedustelin josko hän voisi muutaman kappaleen juhlassa esittää ja se suostu. Eki ihaili Pekkaa ja sen musiikkia. Pekka oli valinnut esitettävät kappaleet Ekin omasta tuotannosta. Tähänkään hetkeen ei vain löydy sanoja.
Sinikka askarteli Ekistä kirjotetuista lehtileikkeistä muistokirjan. Kaikkien lehtijuttujen jälkeen jokainen päivässä mukana ollut sai kirjoittaa sinne terkut ja muistella yhteisiä hetkiä Ekin kanssa. Mitä ihanimpia tarinoita ja lauseita tuo kirja sisältääkään <3
Tökärin tilaisuuden jälkeen "me nuoret" siirryimme jatkamaan iltaa Hotelli Ivalon Saloniin. Luvassa oli musiikkia, muisteluita, musiikkia ja vielä vähän musiikkia. Paikalla kun oli räppäreitä vaikka muille jakaa, niin Ekin viitoittaman tien mukaisesti räppiä sitten oli myös tarjolla. Ihan mielettömiä keikkoja! Ja myös freestylejä. Ailu, Lalli, Mikkal ja Ruzze tarttuivat mikkiin, mutta tarttuivatpa myös V-P ja Anssi! Ja vaikka kuinka yritin yleisön kanssa villitä Ambassaa lavalle niin ei. Jaakko perhana kun et suostunu! Salonissa saatiin myös nauttia Kumpulaisen ja Francettin poikien musisoinnista, tällä kertaa Pekan omasta tuotannosta. Salon on vanha Lapin Tupa, meidän vanha vakkarikuppila, eli meille hyvin legendaarinen paikka. Mikäpä olisikaan ollut täydellisempi päätös illalle kuin Ekin Vihdoin olen vapaa ja illan viimeinen hidas. Lattia täyttyi tanssipareista ja tässä vaiheessa yötä ei tainnut yksikään enää itkeä kappaletta mukana laulaessaan! Hotellilta osa suuntasi tiensä Taren asunnolle, osa Kellariin. Anssi ja Nilkki kävi hakemassa matkaan Edorfin levyn jolta soitettiin yökerhossamme pari kappaletta. Voi sitä näkyä! Musta ihmismeri valtasi tanssilattian ja kyyneleet valu silmistä, mutta kaikesta huolimatta tuossa hetkessä oli jotain kaunista. Pitkin päivää ja iltaa moni tuli sanomaan että tuntuu aivan kuin Eki ois meidän seurassa. Ja niin se oliki! Niinhän se biisissäänkin totesi: "Mä olen vielä täällä vaikkette mua näe. Ei mikään katoa, vain muuttaa muotoaan".
Meidän paita&peppu-trio! Laurin ja Sarin kanssa oltiin hyvin tiivis kolmikko koko tuon 1,5 viikon ajan. Voi teitä ihania :)
Ne parhaat.
Paikka oli ihan täynnä,
Ailu tarjoili meille vielä yhden keikan Ekin kanssa. Tare oli koostanut edellisenä yönä tätä varten videon. Ailu räppäsi omat osuudet livenä ja Eki räppäsi omansa videolla. Päästiin siis kavereiden kanssa vielä kerran Ekin keikalle.
Talonpoika Lalli.
Ja tottakai nostettiin Ekille malja!
<3
Sunnuntaiaamuna se sitten koitti. Kotimatka. Sarin asunto oli taas täynnä siskonpetejä, tuttuun tyyliin, mutta en pystynyt herättämään pariksi sekunniksi ja heippaamaan muita kun Sarin. En olis pystyny sanomaan heippaa koko tuolle porukalle kenen kanssa oli vietetty kohtalaisen tunnerikkaat päivät. Sariakin suukotellessa pääsi itku. En olis ikinä tässä maailmassa selvinny tuosta ajasta Ivalossa ilman sitä.
Jos jotain hyvää tässä surumielisessä matkassa oli niin se, että tämä lähensi meidän kaveriporukkaa entisestään. Jos se vaan on mahdollista. Te kaverit, te kaikki niin kovin rakkaat ja harvoin nähtävät kaverit...Vaikka kuinka tässä yritän saada kirjoitettua tältä 1,5 viikon ajalta fiiliksiä tähän niin ei se vaan onnistu. Mutta ei tarvi onnistuakkaan. Koettiin niin mielettömiä juttuja yhessä että oon kiitollinen että ne säilyy mulla ajatuksissa.
Viime viikko täällä Helsingissä olikin sitten vähän semmonen arkeentotuttelu viikko. En ole hetkeen ollu niin väsyny enkä myöskään hetkeen ole ollu niin välinpitämättömässä mielentilassa. Ei ole kiinnostanu tasan mikään. Pitkin viikkoa on tässä Sarin kanssa juteltu että ei Eki haluais nähä meitä tämmösinä vässyköinä. Se sanois että skarpatkaa tytöt nyt jumalauta! Ja tästä päivästä eteenpäin tätä on pakko alkaa noudattamaan.
Mutta tämä ikävä se vaan ei hellitä, ei varmaan koskaan. Kaikki sanoo että ajan kanssa se helpottaa, ja niinhän se varmasti helpottaaki. Sitä me ollaan vaan kavereiden kanssa mietitty että milloin se "ajan kanssa" sitten oikein on?
Juteltiin Ekin äitin kanssa vielä viime sunnuntaina puhelimessa. Harmittelin kun porukka hajoaa taas eri puolille Suomea. Sinikka totesi että nyt meillä kaikilla on tuolla jossain suojelusenkeli joka kattoo meidän perään, missä ikinä me liikutaankaan. Siinä samalla myös juteltiin kaiken tämän tarkotuksesta. Todettiin että jos jotain, niin ainakin jokaisen pitäisi ottaa mallia siitä Ekin elämänasenteesta ja sen suhtautumisesta asioihin. Ja sen aion tehdäkin. Kävin ostamassa Levykauppa X:stä Hobo Newsin vinyylin. Taidanpa siis iskeä sen soimaan ja alkaa ottamaan taas elämästä semmosen uudenlaisen, ekinnäkösen otteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti