Viikko 3 kuvina

18.1. Suosikkijuomani: vihreä tee, inkivääriä ja sitruunaa. En nyt oikein tiiä onko tää flunssa tullu jäädäkseen vai mikä tässä on meininki.

Viikko 2 kuvina

11.1. Iiris kotiutu pohjosesta joten hyökättiin Vilman kanssa välittömästi kyläilemään! Ei oltukkaan nähty muutamaan viikkoon. Kamalaa! Mutta ihanaa ku seki on taas takasin täällä!

Viikko 1 kuvina

HERE WE GO AGAIN! Aloitetaas taas ihan alusta :)

4.1. Sen lisäksi että oli vuoden eka työpäivä, oli myös vuoden eka kova pakkaspäivä. Ja sehän tarkoittaa sitä että jotta Vilman saisi edes jotenkin -25 asteen pakkasessa liikkumaan tärisemättä, piti kaivaa varastosta takki päälle! Se ei ehkä ole miellyttävintä puuhaa mutta toivon että kaiken nöyryytyksen keskellä mitä tämä koira kokee, se edes tuntisi oloaan hieman lämpimämmäksi.

It's been one hell of a ride!

Jos vuotta 2015 pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se sana olisi luopuminen.

Olin aina ajatellut että jostain syystä 30-vuotis vuoteni tulee olemaan törkeän siisti vuosi. Se alkoi ihan mielettömällä tavalla, parhaiden kavereiden kanssa Pariisissa, aivan kuten suunnitelmiin kuului. Sitten alkoi arki.

Vuoden 2015 ensimmäinen luopuminen tapahtui heti vuoden alussa kun muutettiin NRJ-konttorilta MTV:n tiloihin Pöllölaaksoon. Suurin osa siitä mielettömästä porukasta jonka kanssa sain tehdä päivittäin töitä 3,5 vuotta jäi Lauttasaareen. Mutta eipä se kuitenkaan lopulta isommin haitannut, yhteistyöhän jatkui silti vaikka päivittäin ei nähtykään. Ja eipä silti, onneksi MTV toi tullessaan uusia hienoja työkuvioita ja mahtavia tyyppejä mun elämään, kiitollinen olen heistä jokaisesta.

Maaliskuussa tuli vuoden suurimman luopumisen aika kun jouduttiin hyvästelemään meidän rakkaista rakkain ystävämme Erik. Tuon 1,5 viikkoa mitä kavereiden kanssa vietettiin Ivalossa, itkettiin, naurettiin ja muisteltiin, tulen muistamaan varmasti ikuisesti, niin kuin jokainen meistä. Sitä me mietittiin että miten uskomaton yhdistävä voima surulla on. Meidän suuren suuri kaveriporukka oli tuona hetkenä tiiviimpi kuin koskaan, ja sellaisena se on jatkanut olemista siitä lähtien.

Aikaa kului, tuli kevät ja MTV:llä alkoi yt:t. Itse en ottanut tuota aikaa kovinkaan raskaasti, mutta kun näki miten se vaikutti ympärillä oleviin ihmisiin ja päivittäiseen tekemiseen, se tuntui todella pahalta. Ja niin tuli kesäkuun puoliväli ja taas jouduttiin luopumaan työkavereista, yhdestä erityisen tärkeästä ja rakkaasta. Minullehan näissä yt:eissä kävi onnekkaasti kun minut rekryttiin lennossa Valveeseen, jonne "palveluni" niin sanotusti ulkoistettiin. Mutta työt niin MTV:n kuin radioiden parissa jatkui entisellään. Ja taas pääsin tutustumaan uusiin ihmisiin, hauskoihin ja hulluihin persooniin, kiitollisena jälleen.

Kesällä oltiin niin sanotusti ihan let loose. Se startattiin Iiriksen ja Miikan kans toukokuussa New Yorkista. Sen jälkeen oli festareita, oli terassi-iltoja, jatkoja ja vähän lisää festareita, Miian polttarit, minun ja tyttöjen Norjan road trip. Oli myös maailman kauheimpia olotiloja. Kesällä päästiin myös juhlimaan Upan ja Miian häitä, jotka on edelleen mielestäni yhdet upeimmista häistä joissa olen ollut. Ja voi vitsi miten minun ja Kumpulaisen Pekan tulkinta Foo Fightersien Everlongista jännitti!

Syksyllä kiristeltiin taas vähän pinnaa työelämässä mutta pieni sekoilu ja stressihän on vaan hyvästä, "eipä ole ainakaan kahta samanlaista päivää". No mutta, kaikesta selviää, koska "sehän on vain duunia", niin kuin eräs fiksu nainen elämässäni on mulle opettanut.

Jotta vuodelle saataisiin täydellinen luopumisen lopputulos, kuuluu siihen vielä kerran yhdet yt:t ja yrityskaupat. Niin tuli Bauer ja osti MTV:n radiotoiminnan. Itsehän olen tässä vuoden aikana ehtinyt tottua jo nopeisiin muutoksiin eikä tämäkään nyt varsinaisesti ollut mikään suuri uutinen, mutta se kuinka monesta uskomattoman upeasta työkaverista joutui taas luopumaan tuli kyllä järkytyksenä. Näistä Valveenkin yt:eistä kuitenkin selvisin. Tiedän, nämä yt-kuviot ja niiden määrä yhteen vuoteen saa mutki ihan sekasin. Siksi niistä en juurikaan ole jaksanut yleisesti missään puhua. Vaikka ikäviä kuvioita ovatkin, ei ne ainakaan murehtimalla parane. Ja faktahan on se että tänä aikana jokaisessa työpaikassa on muutoksia, niin hyviä kuin niitä ikäviäkin.

Nyt kun tässä on ihan urakalla jouduttu luopumaan niin luovutaan nyt sitten vielä vuodesta 2015. Sitä ei todellakaan tule ikävä. Aionpa kerrankin olla odottamatta uudelta vuodelta yhtään mitään, en aio suunnitella, elän edelleen hetkessä kuten olen yrittänyt tehdä tähänkin asti, enkä tee uuden vuoden lupauksia kun en ole tehnyt niitä tähänkään asti. Silti se ärsyttävä optimisti yrittää huutaa mun sisällä että tästä vuodesta tulee parempi kuin edellisestä! Ja jos jotain, niin ainakin se tuo mukanaan muutoksia. Tänään nimittäin menin ja irtisanoin itseni. Olen aina kannustanut kaikkia ihmisiä tekemään just niin kuin sydän sanoo, nyt oli mun vuoro kuunnella omaani. Se mitä työtulevaisuus tuo tullessaan, no, se nähdään varmasti jossain vaiheessa. Sillä välin nautin tästä uskomattomasta tunteesta jonka tämä mielestäni rohkea, joidenkin mielestä varmasti typerä tekoni sai minussa aikaan!

2016. Olen valmis.

Viikot 52 ja 53 kuvina

Mikä mieletön joululoma 2015! 1,5 viikkoa kotona Ivalossa, ympärillä perhe ja kaverit. Tavoitteena oli halata kaikkia useaan otteeseen tuona aikana, tehdä lumienkeli, nukkua, juhlia ja olla ajattelematta työasioita. Jokaiseen kohtaan tuli rasti ruutuun! Bonuksena vielä alasti tehty semilumienkeli.

Koska kuvat puhuu enemmän kuin tuhat sanaa, olen kuullu, niin pakko laittaa nyt ne kuvat sitten puhumaan.

Lähdettiin ajamaan VP:n, Matin ja Laten kanssa 22.12. klo 16.30. Lumiraja alkoi vasta Oulun korkeudella ja voin kertoa että olipa muuten ajoittain pimeetä kun ei ollut sitä lunta valostuttamassa, eikä edes katuvaloja. Matka meni kyllä aika näppärästi. Rollon ja Sodankylän välillä nähtiin vieläpä Matin kanssa ihan tajuton tähdenlento! Perillä oltiin 23.12. klo 5.50. Tunne oli kyllä sanoinkuvailematon. Kotona, vihdoin!