"Ollaankohan me kavereita vielä sitte aikuisinaki..."

Yle julkas viime viikonloppuna jutun Ekistä ja sen taistelusta syöpää vastaan. Juttu oli niin Ekin näkönen ja kuulonen, reipas ja rehellinen. Jutun seurauksena rupesin miettimään meidän Ivalon kaveriporukkaa ja kaikkia niitä satojamiljoonia asioita mitä on yhdessä koettu. Niinpä oli siis pakko kaivaa esiin vanhat valokuva-albumit ja IFIn kuoret, istahtaa lattialle ja levittää eteen muistot 15 vuoden ajalta.

Meillä on ollu sama tiivis kaveriporukka läpi elämän. Maikun kanssa me ollaan pidetty yhtä jo 2-vuotiaista asti. Se asu meidän naapurissa ja oli meillä hoidossa. Vaikka meillä mahtu hurjaan teini-ikään pieni välirikko, näin 28 vuoden ystävyyden jälkeen se asia lähinnä naurattaa! Anssin, VP:n ja Ekin kanssa ollaan oltu samassa jengissä jo 6-vuotiaista asti. Hurjaa miten sitä muistaa vielä jotain noiltaki ajoilta. Yks juttu minkä myös Anssi aina jaksaa muistaa on se, kun esikoulukerhossa olin poikia piilossa leikkimökissä ja kurkistelin silloisten hörökorvieni kanssa sen ikkunoista. Anssi huudahti mulle tuolloin "Ei hätää Riikka, minä suojelen sinua!". Hahha! Ja sitä se tekis vielä tänä päivänäki. VP taas on ollu mulle 6-vuotiaasta saakka ku veli. Oltiin tosi paljon yhessä kun meidän Upa seurusteli nuoruusikänsä VP:n siskon kanssa. Ekistä tuli sitten 8-vuotiaana mun eka poikaystävä ja muistan ku pussattiin ekan kerran leikkikentän liukumäen portailla. Meidän rakkaustarinaa (enemmän ja vähemmän taukojen kanssa) kesti 7. luokalle asti.

Yläasteella minusta, Iiriksestä, Marista ja Krissestä muodostu todella tiivis nelikko. Millon tehtiin teiniangsteissa reissuja Ouluun meidän Paulan kämpille, millon oltiin mökkeilemässä Jolulassa. TikTakin Minne Vaan -biisistä tuli meidän tunnari, ja se kirjotettiin myös samanlaisiin sormuksiin 1.5.2015 päivämäärän kanssa. Tuolloin päätettiin että 1.5.2015 (eli ihan kohta!) tämä nelikko viettää Vapun sitten joskus 30-VUOTIAINA Ivalossa, ja kokoontuminen on Lauran Grillillä. Tuolloin jo mietittiin että Marilla on taatusti silloin jo perhe, ja niinhän siinä onkin onnellisesti käynyt! Marilla on ihanat tytöt ja se asuu nykyään monien Helsinki-vuosien jälkeen miehensä kanssa jälleen Ivalossa. Että taidetaan tulla vetäseen parit vappusimat rajankankaalle, pistähän pannu jo porisemaan!

Minne Vaan 1.5.2015

Kuvatekstinä tässä luki "Meidän ihanat kaveripojat". Jan, Ville, Johannes ja Eki 9. luokan päättäjäisissä.

Ekin jutussa luki että "Siellä kärvisteltiin Tepparin takana hirviässä pakkasessa ja kiskottiin viinaa. Se oli sellainen tietty vaihe yläasteella." Kesäsin sitä kiskottiinki sitten biitsillä.

Yläasteen jälkeen Iiris muutti lukioon Rovaniemelle. Sehän tarkotti sitä että päästiin tekemään tyttöjen kanssa Rollon reissuja kerran jos toisenki. Mukana oli myös välillä Ville ja Johannes. Kun valmistuttiin ylioppilaiksi, kaikkien meidän neljän vanhemmat osti meille ulkomaan matkat, ja siitä seurasi sitten viikon reissu Kreikkaan Kosille. Kun kaivoin vanhoja kuvia laatikosta, käsiini osui 3 kappaletta kameran pieniä kasetteja, joiden päällä kaikissa luki isolla DON'T WATCH! SENSUROITU KOS -04. Materiaali on todella top secret -matskua, mutta tytöt eiköhän me se VHS pyöräytetä käyntiin sitten vappuna Ivalossa?

Siinä me ollaan vikaa iltaa Kosilla.

Sen lisäksi että näitä bilereissuja tehtiin Rolloon ja Ouluun, osattiin me myös järjestää meillä kotona Eenokintiella kavereiden kanssa jos jonkimoisia bileitä!! Isä ja äiti lähti jokakesäiselle lomareissulle aina heinäkuussa, ja sillon Eenokintien omakotitalo muuntautui varsinaiseksi bilepyhätöksi. Niistä muotoutui viimisinä alaikäisvuosina yhdet kesän odotetuimmista bileistä joiden perään kylän täysikäset koviksetki rupes kyselemään jo hyvissä ajoin.

Kuten kuvan teksti kertoo, olihan meillä ihan törkeen hauskaa! Ja IKINÄ ei mitään hajotettu eikä mitään pahaa sattunu.

Siinä meidän Krisse. Blandattiin aina Leijonaa limuun (ei siideriin vaikka kuvasta vois niin kuvitella) ja Krisse oli maailman paras ja vakaakäsisin tyyppi tähän hommaan.

Kaiken tämän juhlimisen lomassa olihan meillä muutakin harrastetoimintaa. Meillä oli bändi ala-asteen 3. luokalta aina lukion vikalle asti, eli 10 vuotta. Bändiin kuulu itseni lisäksi Eki, VP, Mari, Heli, Ronja, Outi ja Heini. Keikkailtiin milloin missäki tilaisuuksissa, koulun juhlissa, messuilla, häissä, joka paikassa. Tää bändiaika oli kans aivan parasta aikaa! Välillä iskee ihan tajuton ikävä musisointia, mutta onneksi me tänä päivänä soitellaan Sampan ja VP:n kanssa aina välillä. Meidän bändiä veti meidän silloinen, nykyään ala-asteen entinen reksi Hyttisen Tapio. Tapsa on käsittämättömän mahtava tyyppi! Niin kannustava, usko meihin ja jakso meitä piiskata lempeästi uusien biisien pariin. Että iso halaus ja ylävitonen Tapsalle täältä suunnalta! Oispa siistiä kokoontua joskus vielä yhessä soittelemaan. Ens kesänähän vietetään ysiluokkien luokkakokousta Ivalossa että josko sillä reissulla...Huh oispa mahtavaa!

"Minä soitin kitaraa ja rakas ystäväni Vesa-Pekka Junttila bassoa. Ja sitten meillä oli siinä matkassa hirmuinen lauma ihania, kauniita tyttöjä soittamassa ja laulamassa", kerto Eki Ylen jutussa. Tässä ylhäällä kuvassa me kaikki ihanat ollaan just soitettu meidän vika keikka. Alakuvassa me mentiin kippistämään sitä Onnenpäiviin. Sitäkään mieletöntä humppalaa ei ole enää olemassa.

Musiikki ei meidän kaveriporukasta kuitenkaan hävinnyt. Ylen jutussa Eki mainitsi että sai ekan kosketuksen räppiin sen rantautuessa Ivaloon 2000-luvun taitteessa. Eki, VP, Anssi ja Jaakko rupes tekemään enemmän ja enemmän räppijuttuja ja lukiossa oltiin jo aika inessa skenessä niin sanotusti. Edorf ja Ambassa tais olla tuohon aikaan kuumimmat räppinimet Ivalossa sitten Eskimon ysärivillityksen. Ja koska niin räppipäissämme pyörittiin koko lukioaika, pitihän Vuokatin Pipefesteistä sitten tehdä jokavuotinen traditio. Mun ekat Pipefestit oli poikien kanssa 17-vuotiaana (vai oltiinko 16?). Katinkullasta hotellihuone ja meininki oli kohtuu jeppis. Olihan se nyt ihan mieletöntä yöpyä tuon ikäsenä samassa hotellissa niinki isojen starojen ku Skandaalin kanssa. HAHHA! Seuraavina vuosina meidän Pipefest-reissuille liittyi Heli, Jossu ja Maikku ja olipa siellä sitten myös paljon muitaki ivalolaisia meidän lisäksi. Albumista löyty niiiiiiiin paljon kuvia näiltä festarireissuilta, mutta tässä muutamia.

Kun oltiin 18-vuotiaita Leivon Jukka rupes puhumaan mulle sodankyläläisestä tytöstä, Sarista, joka oli kuulemma tismalleen samanlainen ku minä. Se hoki moneen otteeseen aina että siellä sodiksessa on se Sari josta tulee vielä sun paras kaveri. Samaa se oli selittäny Sarille Sodankylässä. Tulipa sitten eräs Vappu kun Jukka päätti tuoda Sarin piipahtamaan meillä Eenokintiellä. Heti ensikättelyltä todettiin että meistä vissiin on bestikset tulossa. Ja niinhän siinä kävi. Tähän väliin Jukka, KIITOS! Sarista sain itelleni sielunsiskon. Meidän välillä tapahtu joku käsittämätön ymmärrys ja ystävystyttiin todella nopeasti. Sitä on monesti jälkeenpäin mietitty että miten mahtavaa oli että Sari tuli osaksi tota meidän tiivistä porukkaa. Ihan ku se ois kuulunu siihen aina vaikka muut oltiin tunnettu jo ihan kakarasta asti. Sarin ja poikien kanssa tehtiinki sitten paljon reissuja millon poikien keikalle Pelloon, ja milloin oltiin Tampereella, joskus taas ihan muuten vaan Rollossa kun Maikku opiskeli siellä. Ja reissut tehtiin road trip -hengessä tietysti. Suomalaisten minibussiin kerty kilometrejä muutama tuhat. Noistaki reissuista on niin käsittämättömät muistot! Vitsi me ollaan koettu PALJON!

Siinä me Sarin kans ollaan. Ihanat 19-vuotiaat.

Mutta kuulupa meidän reissuremmiin ja Ivalon viimeisiin vuosiin myös Heini. Heini Von Pandy eli Päntsä (aina ku sille päälle satuttiin). Heinin ja Sarin kanssa tehtiin noita road tripejä myös kolmestaan aika monta. Ollaan oltu Torniossa, ollaan oltu Oulussa. Sodankylässä vietettiin myös siistit filmifestarit Sodankylän kavereiden luona.

Heinin ja Sarin kanssa reissattiin näillä reissuilla aina Suomalaisten Yariksella ja matkamusana toimi uskomattoman kovat poltetut CD:t sekalaisilla soittolistoilla.

Palatakseni vielä näihin Pipefest-reissuihin, päällimäiseksi on niistä reissuista jäänyt meidän viiminen yhteinen Vuokatin reissu vuonna 2004. Valmistuttiin tuolloin ylioppilaiksi ja vietettiin muka viimistä kesää yhessä (lopultahan kuitenki kesä 2005 oli se meidän vika yhteinen). Tuo reissu oli myös siitä erityinen että Eki, VP, Anssi ja Jaakko voitti YleX:n kilapilun ja pääsivät Pipeihin esiintymään. Ei muuta ku jengi minibussiin (mukana myös inarilaisvahvistukset Mikkal ja Ruzze), yks penkillinen Vanilja-kossua mukaan ja suunta kohti Vuokattia ja mökkiä. Oli niin mieletön reissu! Ja pojat lavalla. Mitä suunnatonta ylpeyttä me tunnettiinkaan!

Pikku-Jukka (Ruzze) hämmästytti jengiä uskomattomalla viinanjuontitaidollaan. Tuossa alaoikealla. Oli etelän ihmiset ihmeissään ku pieni saamelainen tuli ja näytti vähän juomisen mallia.

Tuossa ylimmässä otoksessa VP oli about jokasella reissulla jossain vaiheessa iltaa tuossa tilassa. Ei se sammuminen kato aikaa eikä paikkaa. Nyt ku sitä vesseliä kattoo niin ei vois kyllä uskoa. Hahhah!

Meillähän on Sarin kanssa tunnetusti Suomen paras huumori. Pipefesteillehän oli pakko tehdä mukaan paidat jossa toisessa lukee "Edorf oon raskaana sulle" ja "NitLang haluun sua".

Valokuvalaatikon lisäksi löysin pahvilaatikollisen aarteita musiikin muodossa. Ja sieltä löyty poikien levyt. Ekin levyssä oli niin härski omistuskirjotus että sitä en kehtaa tähän edes kirjottaa. Ja sitten tietysti löyty road tripeillä mukana ollu poltettu levy, eli parhaat pojat Ambassa ja Edorf.

Näin lopuksi on aivan pakko esitellä se 18-vuotias Ritu joka aina välillä haluaisin olla vieläki. Tai oikeastaan en ehkä välttämättä niinkään se 18-vuotias, vaan haluaisin hetkeksi päästä elämään just näitä ylläolevia juttuja uudestaan!

Mutta niin se aika vaan kuluu. Mutta se mikä on parasta, on nää muistot, ja ne ei onneksi kulu mihinkään.

Nykyään Maikku asuu Hämeenlinnassa kahden lapsen äitinä. Elsi ja Topias on mulle silkkaa rakkautta! Anssi asuu Helsingissä ja meni viime vuoden lopulla naimisiin ihanan Marian kanssa. Täydellinen pari ja toivon että elämä on heillä onnellinen maailman loppuun saakka. VP asuu myös Helsingissä, pitäähän veljen nyt asua jossaki hollilla että pystyn pitämään siitä välillä huolta. Eki asuu Tampereella Janitan (elämänsä rakkauden) ja Laurin kanssa ja mies on täysin musiikin vanki. Ja hyvä niin sillä se on kyllä yks lahjakkaimpia ihmisiä musiikin parissa jonka tiedän. Ja ens keskiviikkona ois itseasiassa livemusaa tarjolla Tavastialla ku Ekin Hobo News saapuu esiintymään kera Pekka Kumpulaisen ja Pietarin Spektaakkelin!

Meidän nelikosta Mari tosiaan asuu perheineen Ivalossa, ja Krisse asuttaa Espoota pienen Rocky-koiran kanssa. Iiris (Luojan kiitos!) päätyi asumaan Rovaniemen ja Oulun vuosien jälkeen tänne. En tiiä mitä mun elämästä tulis ilman sitä.

Heini puolestaan asuu Rovaniemellä ja elelee ihanassa omakotitalossa Jannen ja kahden pikkusen tytön kanssa. Sari on asunu nyt hetken aikaa jo Ivalossa ja minusta tuntuu että Lappi on kyllä niin sen juttu. Se on siellä niin onnellinen, että välillä koti-ikävissäni käy tosi paljon ihan kateeksi! Mutta hyvällä tavalla. Jossu taas asuu Jarin kanssa Oulussa, onnellisesti naimisissa <3

Usein näiden rymyjengiläisten kesken mietittiin että minnehän se elämä meitä aikuisina sitten mahtaa kuljettaa. Se ajatus omista elämistä Ivalon ulkopuolella tuntu niin kaukaselta. En tiedä olisko meidän junnuversioille paremmin tässä elämässä voinu käydä, sitä minä siinä valokuvia selaillessa mietin. Meillä on meidän muistot, ja meillä on edelleen enemmän ja vähemmän toisemme.

(TÄSTÄ pääset lukemaan Ylen jutun Ekistä. Suosittelen ottamaan pienen hetken jutun parissa.)